perjantai 23. tammikuuta 2015

Elämäni hevosia

Moikka! Nyt olisi luvassa hevospostausta. Oon kirjottanut tän mun entiseen blogiin, mutta siirrän sen nyt tänne:)

Oon siis ratsastanut "vasta ja vasta" vähän päälle kolme vuotta, mutta siinäkin ajassa on kerennyt tulla pari "elämän hevosta". Kerron nyt teille niistä tärkeimmistä hevosista.

Ensimmäisenä tulee mieleen tietenkin Vellu. Vellu on iso ja kiltti, lännenratsastuskoulutettu ruuna, joka asuu meijän naapurissa. Rotua tai ikää en muista. Vellu oli ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin kunnolla, vaikkakin olin joskus aikaisemmin käynyt hoitelemassa Vellua. Aluksi ratsasteltiin vaan lähinnä liinassa.

Olin yheksän, ja halusin kuollakseni ratsastamaan. Kokeilin kaikki maholliset itkuseremoniat ja valitukset, mutta äiti ei vieläkään antanut mun alkaa ratsastamaan. Lopulta päätettiin, että kysytään seuraavalla sydänpolikerralla, että olisko mun turvallista alkaa ratsastamaan. Lääkärin mukaan kaikki liikunta olisi vaan hyvästä, joten ei äitilläkään ollut siihen mitään vastaansanomista.

Vasemmalla Vellu, oikella Paavo.


Joudun lunttaamaan jotain kyseisen viikon tapahtumia vanhasta päiväkirjasta kun en ihan kokonaan muista, joten saatte nyt tirtää vähän mun päiväkirjan merkintöja:)

23.3.2012
Rakas päiväkirja! Kävin tänään sydämmen tahdistin "kontrollissa". Olenkohan joskus kertonut siitä että seuraavan kerran kun mennään oys-siin niin äiti kysyy että saanko ratsastaa. Niin... nyt kun oli se seuraava kerta niin äiti sitten kysyi sitä niin lääkäri sanoi että kaikki liikunta on sallittua. Ja nyt äiti antaa alkaa ratsastamaan ja se aikoo soittaa Annille että jos niille passais että ratsastaisin siellä:)

27.3.2012
Heippa päivis! Äiti lähetti muutama päivä sitte Annille tekstarin että sopiiko jos alan ratsastamaan Vellulla. SE SOPII!!! Jee! Mut en vielä tiiä, millon alan ratsastamaan siellä. Käytiin toissapäivänä ostamassa mulle ratsastuskypärä kärkkäiseltä! Heippa!


Ekaa kertaa ratsastamassa Vellulla.


8.4.2012
Hei! Eilen oli mahtava päivä. Minä kävin ekakertaa ratsastamassa vellulla:) Se oli ihanaa!!! Menin kaikkia tolppia ja tötteröitä läpi. ps. menin "ilma talutusta"!!



Kävin yhteensä ratsastamassa Vellulla suurinpiirtein vuoden epäsäännöllisesti. Vellun kanssa oon ottanut ekat ravi ja laukkapätkät. Käynyt "maastossa". Vellu on kyllä opettanu paljon! Unohtamatta tietenkään Annin ohjastusta ja opastusta:) Käyn moikkaamassa Vellua, aina jos oon käymässä Aunella ja niillä:)


Yksi mulle erittäin tärkeä hevonen on ollut Paavo. Ruunan rotua mää en ainakaan koskaa saanu tietää, enkä tiiä tietsikö kukaan ihan varmuudella. Se asui kopotilla, ja ratsastelin sillä mooonta kertaa. Paavon kanssa opin, kuinka suuri merkitys istunnalla oli, ja selvillä avuilla, koska Paavo ei osannut oikein pysyä paikallaan.

Paavoa pääsin ekaa kertaa kokeilemaan muistaakseni joskus vuojen 2013 syksyllä? Se luki mulla tuntilistassa, ja lähettiin sitten hakemaan sitä tarhasta:) Muistan, ku ihastelin, että Pavella oli oma hieno iso harjapakki, ku muilla hepoilla vaan risaset korit:D
Paavo oli muuten muistaakseni tosi kiltti hoitaa ja silleen, mutta ei osannut/halunnut nostaa kavioita, joten niitä ei koskaan sitten (ainakaan mää) putsannu.

Ratsastaessa paavo oli suht menevä tapaus. Sen askeleet oli pehmeitä ja mukavia, mutta se ei aina oikein oppinut pysähtymään. Paavo ei ollut oikeen kenenkään muun "suosikki", joten sain sen hekposti aina tuntiratsuksi:)Yhellä kesäleirillä Paavo oli mulla hoitsuna, ja sain muistaakseni hoitaa sitä yhen Kertun kanssa.

Viimesillä kerroilla, kun ridailin Paavolla, se aina muka säpsähti pienimpiäkin juttuja maneesissa, ja hyppäsi eteenpäin. Mää olin sillon vielä sen verran arka, että siihen lakkasi kiinnostus Paavolla ratsastamiseen... Paavo myytiin tänäkeväänä sitten johonkin. Jäi vähän harmittamaan kun en sitten enää myöhemminkään pyytänyt Pavea ratsuksi.


Tämän hevosen ajatteleminenkin sattuu  sattui hieman, sillä mulla on  oli sitä ihan hirvee ikävä. Cinnas nu Chick, eli Suttura. Se on musta, keskikokoinen quarttertamma, kolmetoista vuotias. Suttura on kopotilla ylläpidossa. Ratsastin sillä melkein aina, kun olin tunnilla.
(Kun kirjoitin tämän tekstin vanhaan blogiini, Suttura oli jo lähtenyt, ja en uskonut enään näkeväni sitä. Kaikki kuitenkin muuttui viime torstaina, sillä mua odotti Rajakorvella ihana yllätys: Suttura oli tullut takasin ja sillä oli beibimasu:D)

Suttura on hoitaessa vähän änkkäpänkkä (varsinkin satuloinnissa). Muuten hoidin sitä itse, mutta satuloimaan piti tulla jonkun muun, sillä Sutturan satula oli aika painava:D. Satuloidessa se luimi, ja puri hampaat kiinni karsinan kalteriin, mutta hoidin sitä silti mielelläni.

Päiväkirjasta löytyy taas muutamia kirjoituksia Sutturalla ratsastelusta:

4.1.2014
Olin perjantaina ratsastamassa. Menin Sutturalla. Harjoteltiin istuntaa, tehtiin voltteja käynnissä ja ravissa, mentiin tötsiä ja kokeiltiin laukannostoja. Suttura oli aika laiska mutta ihana<3
Sain sen kuiski liikkuun.

15.2.2014
Olin eilen ridaamassa. Ekaks mulle sanottiin että meen Vilikulla, mut halusin kuiski mennä Sutturalla, niin sain sitten mennä:) Opena meillä oli Hilla. Harjoteltiin kaikkia ihan normi juttuja, mut mä en saanu koittaa laukannostoa...:(

29.3.2014
My dear diary! Suvi oli meillä yötä ja se tuli kattomaan mun ratsastusta. Menin Sutturalla<3
Se meni aika hyvin. Tunnin lopuksi ku otettiin viestikisa, niin kun nostin ravin niin Suttura nosti laukan:D Mut sain sen kummiski pysähtyy. Ja sain (taas) kuulla että mä ja Suttura ollaan hyvä pari.
Hilla oli opettamassa.

Sen enempää en oo Sutturasta kirjottanut. Näin Sutturan vikaa kertaa aika loppukesästä. Tiesin että se lähtee takaisin oikeelle omistajalleen loppukesästä, mutta silti totuus löi suoraan päin naamaa.

Käytiin yhesti yks turha reissu tallilla, ku luultiin että oli tunti (joka siis oli oikeesti peruttu). Kävin siinä ootellessäni kiertelemässä tarhoja. Huomasin vielä silloin helpotuksekseni, että Suttura oli vielä siellä. Lähettiin sitten kotiin, ja huomattiin facebookista, että tunti oliki peruttu.

Seuraavalla kerralla kun tultiin tallille, niin Suttura oli jo lähteny. En tiiä, että miksi se koskettaa mua niin paljo...Eihän suttura ollu mulle periaatteessa muuta kuin pelkkä tuntiratsu? Mutta sisimmäsäni mä tiiän kokoajan, että on se paljonkin enemmän. Se oli maailman ihanin tuntiratsu Vilikun ohella.
Kuvan laatu kusee, ja meillä kummallakin on hatunnostonarvoiset ilmeet...


Ihana suomenhevostamma, seittemäntoistavuotias Vilikku, josta oonkin kirjoittanut pikkasen blogiin:) Vilikku asuu rajakorvella, ja oon ratsastanut sillä kaikista eniten niistä hevosista, joilla koskaan oon ratsastanutkaan. Vilikulla ratsastin ekaa kertaa ekalla tunnilla, ja viimeksi ratsastin sillä torstaina.

Vilikku on aika laiska, mutta kiltti luottoratsu. Perus suomenhevonen:) Ekan kerran kun näin Vilikun, niin aattelin, että onpas mälsää...joudun menemään jollain laiskannäköisellä hevosella:D Ajanmyötä opin kuitenkin tykkäämään Vilikusta entistä ja entistä enemmän. Vaikka olisi ollut välillä suosikkiheppana joku muu, niin silti Vilikku on ollut vähintään se kakkos-suosikki!

Vilikun kanssa oon oppinut vaikka mitä! Nyt kun Sutturakin lähti ja silleen, niin on Vilikku vallannut suuren paikan mun sydämmessä. Se on vaan niin kiltti ja kultanen:)Vilikku on se maailman paras tuntiratsu (+suttura). Siihen voi luottaa, aina! Joskus haaveilen, että se ois se maailman paras oma hevonen... :) 

Heilunutkuva on kaunista katseltavaa...


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mitä olen tehnyt viimeaikoina?

Moi! Ensiksi pahoittelen, etten oo postaillut mitään viikkoon...Talvella ei vaan oo oikein jaksanu postailla mitään kun väsyttää ja on kouluakin:D Tännään jäin kuitenkin kotiin jonkunmoisen nuhan kourissa, joten on aikaa kirjoitella teillekkin, tosin julkaisen tämän postauksen vasta huomenna:D



7.1 Kävin kattomassa ja itekkin ratsastamassa kaverini Nean hevosella Allulla. Siitä on kuitenki jo parisen viikkoa, joten en muista sitä niin hyvin:) Ekaksi kattoin kun Nea ratsasti, ja sitte pääsin määkin kokeilemaan. Mun ratsastus näytti varmaan aika amattimaiselta, ku oli "vaikeuksia" istua enkkupenkissä horjumatta ym, koska on tottunu tukevaan lännensatulaan;) Ratsastin kuitenki kaikissa askellajeissa ja sillleen.

8.1 Pääsin sitte käymään tunnilla rajakorvella. Menin Vilikulla, ja lisävarusteena oli kannukset. En oo  koskaan ennen ratsastanu kannuksilla, ja vähän epäilytti, että osaanko ratsastaa niillä oikein, mutta ihan hyvinhän se meni:D

Siitäkään ratsastuksesta en muista hirveenä mitään yksityiskohtasia tehtäviä, muutaku sen, että tehtiin yhessävaiheessa sellasta, että kaks ratsukkoa oli tekemässä tehtävää, ja kolme oottamassa. Toisella ratsastajalla oli toinen puoli maneesista, ja toisella toinen. Pitkällä sivulla, maneesin keskikohassa otettiin pysähys, peruutus, rollback ja siitä sitten suorilta ravissa (myöhemmin laukassa) toisen pitkänsivun "keskikohtaan" ja stop.

Tehtiin muistaakseni myös jonkunsortin pujottelua, joka tuli suoraan maneesin lyhyeltä sivulta toiselle lyhyelle sivulle. Tötsien välissä piti sitten aina suoristaa hevonen, ja sitten väistää. Sen jälkeen sitten kaarteesta nostettiin laukka.Tyytyväinen olin, ku sain yleensä laiskan Vilikun oikein liikkumaankin:) Muutenkin tunti sujui ihan hyvin.


15.1 Olin taas tunnilla rajakorvella. Menin (kuten melken aina) Vilikulla. Tehtiin sellaista tehtävää, että tultiin taas lyhyen sivun keskeltä omalla vuorolla ravissa maneesin poikki, puomeista tehdylle neliölle asti. Pikkusen ennen neliötä hiljennettiin käyntiin. Neliöön pysähys ja sitten pois. Kaarteesta nostettiin sitten laukka. Myöhemmin tehtiin koko homma ravissa. Sitten tehtiin muistaakseni vielä sitä rollbackjuttua. Lopukevennykseksi leikittiin sitte vielä karjapaimenta ja lehmää:D

16.1-17.1 Olin yhellä kaverilla yötä jäälissä. Käytiin sitten lauantaina sellanen parin tunnin keikka zeppeliinisäkin:)

19.1 Olin sitten kattomassa, kun Nea ratsasti Allulla ja pääsin taas itekkin käymään hepan selässä:) Hoidettiin eka Allu, joka kyllä muuten käytäytyi vallan mallikkaasti, mutta Nean alkaessa satuloimaan sitä, niin se sai jonkun ihmeen vetopaniikin, ja riuhtoi itensä irti riimusta. Siitä onneksi selvittiin säikähyksellä, eikä Allulle tullut ku pikku naarmu vaan turpaan. Sitten Nea laitteli Allun loppuun karsinassa.

Ratsastettiin siinä isolla kesälaitumella, missä olikin mukavasti lunta! Aluksi Nea ratsasti, ja mää oottelin laitumella olevassa säänsuojassa. Siiten kun mää ratsastin, niin mentiin isoa kaheksikkoa, ja kaheksikon keskivaiheessa otettiin pysähys ja peruutus. Otettiin myös ravisiirtymiä ja sellasta. Sitte tehtiin kiemurauraa, ja lopuksi laukkasin pikkusen:) Kaikki meni hyvin, mutta tiiän, että voisin ratsastaa vielä paremminkin:D

Toivottavasti jaksoitte lukea, ettekä pitkästyneet, kun mukana ei ollu mitään kuvia:)

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Juttusarja- Matkalla hevosenomistajaksi

Moi! Sain vähänaikaa sitten mukavan idean juttusarjasta, jossa kertoisin, kaikesta mitä minulle tapahtuu kaiken tämän välillä, kun haaveilen omasta hevosesta, käyn katselemassa erilaisia hevosvaihtoehtoja ja lopulta sitten saan oman hevosen. Samalla saisin myös kirjoiteltua blogiin jotain järkevääkin:D Aattelin, että kirjottaisin tätä juttusarjaa koskevia postauksia ainakin kerran viikossa.




Ollaan kerran (n.vuosi sitten) käyty kattomassa yhtä tinkeriä. Silloin aattelin, että kyllä se munpuolesta voitais ostaa...oli ehkä vähän liian kova into saaha se oma heppa. Nyt ku myöhemmin tarkastelee tilannetta, ja sitä että ois paljon parempiakin hevosia. Ja nyt jos mulle tarjottais sitä hevosta, niin en haluais ottaa, koska tiedän että ei mulla riittäis todellakaan taidot viedä kyseistä hevosta eteenpäin, osata hoitaa/ratsastaa oikein. Toivon, että se hevonen on saanut kodin, missä sitä osataan viedä parempaan suuntaan!

Sen jälkeen ollaan oltu kiinnostuttu muutamasta muusta hevosesta ihan kunnolla, mutta koskaan ei sitten olla lähetty kattomaan... Tällähetkellä keskityn siihen, että käyn tunneilla ja kavereilla ratsastamassa. Viimeistään keväällä aletaan varmaankin kattelemaan omaa heposta:)





Tykkäättekö ideasta aloittaa tää juttusarja?

tiistai 6. tammikuuta 2015

Talvikuvia ja kuulumisia.

Moi! Kävin eilen räpsimässä muutamia kuvia järkkärillä, ja sen uudella kauko-objektiivilla, joten laitan ne sitten tähän loppuun.

Sitten niihin kuulumisiin... Koulut alko tänään, mutta meijän ei tarvinnu mennä vielä, koska tänään oli taksvärkkipäivä, eli sai jäähä kotiin, jos teki viiden euron eestä jottain hommia. Mää sitten imuroin koko talon, hoidin eläimet ja tein muita pikkujuttuja:) Onneks huomennakaa ei vielä tarvi mennä kouluun!

Kuumettakin on- siis hevoskuumetta:D Törmäsin tänään hevostalli.netissä kivaan ilmotukseen issikasta, joka ois myytävänä just täällä meijän lähellä...Iskä on kuitenkin vielä silläkannalla liikenteessä, ettei ihan vielä osteta mitään hevosta.

Pitäs varmaan alkaa sopeutumaan arkipäiväaikatauluun...eli seittemältä herätys, ja jonkuveran yli yks tai kolme kotiin:)




 













  

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Videoita

Moikka! Aattelin laittaa teille pari videota, mitkä on kuvattu ennen talvea:) Samat videot oli mun "vanhassa" blogissa, eli edellisessä hevosvoimin blogissa, jonka poistin tämän "uuden" tilalta:D
Toivottavasti kuitenkin tykkäätte videoista!

                                                                       Video Kultsista

 
Video meijän eläimistä.