maanantai 23. helmikuuta 2015

Hevonen koeajalle!

Kyllä, hyvät ihmiset. Viiden vuoden odotukseni on päättynyt. Sunnuntaina meille tulee koeajalle hevonen.

Niin yksinkertaisesti kuin asian voikin vain ilmaista, meille tulee hevonen koeajalle. Odotan Sunnuntaita kyllä ihan hiiirmusesti!





Kesää odotellessa... laitan nyt vaan vanhoja kesäsiä kuvia:D
Käytiin siis Sunnuntaina kattomassa sitä hevosta, josta vähän vinkkasinkin viime postauksessa. Siitä koeratsastuksesta ei tosin tullu videota tai kuvia, mutta vartokaahan sunnuntaihin...Kyseinen hevonen on siis suomenhevos-lämppäri risteyrys. 15- vuotias ruuna, jonka kävin koeratsastamassa eilen.

Mukana oli isä, äiti ja yks hevoskokenut tuttumme Mirjami. Koko hevonen oli ihan mahtava! Luonteeltaan "Allu" oli tosi ystävällinen ja utelias. Ensiksi Allun ratsasti omistaja, sitten minä ja sitten Mirjami. Allu oli ratsastaessa rauhallinen, ei liian hötkyilijä, mutta ei sellainenkaan että olisi pitänyt potkia eteenpäin. Tein voltteja, ratsastin ympyröitä ym. Käynnissä ja ravissa.

Mietittiin sitten eilen asiaa ihan kunnolla ku tultiin kotiin, ja lopulta alettiin kyselemään tallipaikkaa ainakin kuukaudeksi. Saatiin sitten Karoliinalta tallipaikka, eli samasta tallista missä Neankin hevonen (Allu myös) on:) 

Tää siis meinaa sitä, että sunnuntaina vinkan kanssa hakemaan Allua meille kuukaudeksi. Sitten katotaan, miten alkaa sujumaan se hepon kanssa:)

Sununtaita, ja uutta postausta odotellen. Millasia postauksia haluaisitte nytte ku alkaa hiihtolomaki, ja Allu tulee?

perjantai 20. helmikuuta 2015

DIY: Sisustustaulut




























Moi! Innostuin eilen tekemään erilaisia tauluja:D Eli leikkailin papereita ja liimailin tekstejä ja kuvia. Tänään päätin sitte kuvata diy videon tuon ylhäällä olevan taulun tekemisestä. Yhteensä tein kuusi taulua. Video kertokoon lisää...

Älkää välittäkö videon/kuvien laadusta, sillä olin tälläkertaa laiska, enkä jaksanut ottaa kuvia
järkkärillä saati alkaa muokkaamaan niistä siedettävämmän näköisiä...


maanantai 16. helmikuuta 2015

Mukikakkuja ja mestarikokki

Moikka! Sain tänään idean, jonka piti olla hyvä...Eli päätin siis leipoa mukikakkuja. Mukikakut ovat nopeasti ja helposti valmistuvia leivoksia jotka tehdään nimensä mukaisesti mukeihin. Innostuin mukikakun leivonta ideasta, kun luin Suvilla ollutta mukikakku kirjaa. Eli päätin tänään leipoa ja tehdä siitä postauksen!

Aluksi kopioin ohjeen täältä ja kirjoittelin sen muistiin omaan vihkooni, josta löytyy kaikkea laidasta laitaan.

 Sitten aloin mittailemaan osaa tarvittavia ainesosia(joita ei ollut edes paljoa) mukiin, eli voita, sokeria, jauhoja, kananmuna ja kaakaojauhetta.







Sitten oli vuorossa voi-sokeri sekoitukse kuumennus mikrossa.Ite kuumensin n.30sekuntia. Sen jälkeen mukaan lisättiin kaakaojauhe ja kananmuna. Mun olisi myös pitäny laittaa jauhot, mutta huonomuistisuuteni vuoksi se tietenki unohtu, ja kakku kirjaimellisesti lässähti. Lämmitin seosta jonkun kolmekytä sekkaa, kunnes sitte huomasin, että jauhot puuttu! Koko sörsseli oli tursunnu yli laitojaen, joten ei auttanu ku alkaa vaan siistimään jälkiä.

Voita mukiin.

Sitte sokeria

Mikroon!

Sulanut voi sekotetaan...

...ja lisätään kaakaojauhe

Ja kananmuna
Sitte taas mikroon...ilman unohtuneita jauhoja.
Lisäsin jauhon sitten mukaan (ja vähän vettä kostukkeeksi...) Sitten jatkoin mukikakun kuumentamista. Yhteensä kuumensin koko juttua about 2min.

Lopputulos oli aikamoinen katastrofi. Koko leivos ei ees näyttänyt niiltä muiden kuvien täydellisiltä mukikakuilta, mutta siihen löytyi onneksi ratkaisu. Lopulta kumosin "kakun" lautaselle ja lisäsin mukaan hieman suklaakastiketta ja leivinjauhetta antamaan kivan "tunnelman".




 Lopputulos oli mielestäni ulkonäöltään ihan jees ja maultaan aika hyvä! Kokonaisuus melkein kiitettävä, huomioonottaen se, etten ole ennen pahemmin leiponut:)

Paikalla oli myös innokkaita pikkusiskoja maistelemaan tätä mestarileivosta:D

Muuten...viikonloppuna mahollisesti postausta, sillä ollaan menossa kattomaan ehkä yhtä myyntihevosta!





Toivottavasti saitte kirjoituksesta selvää, ja osaatte leipoa paremmin kuin minä!






sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pojulla 8.2

Moi! Olin tänään kahentoista-aikaan Katrin kanssa Rauhioilla ratsastamassa Pojulla. Poju on siis viisivuotias musta shettisruuna.

Poju, instakuva.

Ei tehty mitään ihmeellisempää, ku ratsasteltiin vaan ympäri kuivaamoa. Katri ratsasti suokkiruuna Hessulla.

Haettiin ekaksi hepat alhaalta tarhasta, ja vietiin talliin harjailtavaksi. Laittelin Pojun valmiiksi käytävällä, ja katri Hessun. Pojulla oli sellanen pieni ponien lätkäsatula, joka ei oikein meinannu pysyä ponin selässä vaikka satulavyöki oli tarpeeks kireellä:D En oo koskaan enne käyny ratsastamassa Pojulla tai laittanu valmiiksi, mutta poika oli ihan kiltisti koko varustuksen ajan.

Oottelin eka, että Taika käväsee Pojun selässä ja kävelee pari kierrosta kuivaamon ympäri. Sitte hyppäsin ite ponin selkään.

Mentii ekaksi pikkasen käyntiä, ja sitte ravailtiin, mutta poni ei aina meinannu pysyä ravissa, ja meno oli aika töksähteleväistä. Sillon se ravas kunnolla ku sai juosta Hessun perässä. Katri hyppi Hessulla aina muutaman kierroksen välein sellasta pikkuestettä, ja meki kokeiltiin pojun kanssa. Kyllä se pari kertaa sen ihan kunnolla hyppäsi:)

Jossainvaiheessa Poju alko juntturoimaan ja vei väkisin tarhan portille. Siinä yritin sitte aina kääntää sen takas, ja lopulta aina maanittelujen jälkeen se lähti ihan suht kiltisti takas kierämään kuivaamoa.

Välillä ku yritettiin laukata, niin se aina siinä tarhan kohalla vetäs pään alas ja pysähty ku seinään, ja mää muksahin satulan kera alas. Ei muuten paha, mutta ny mulla vaan on häntäluu ihan kipiä:D

Hessu, ja laadukas puhelimella otettu kuva...


Muuten meni mun mielestä tosi hyvin (lukuunottamatta sitä pojun juntturointia) ja oli kiva päästä vaihteeksi ratsastamaan "vapaasti", eli ei minkään ratsastustunti ohjelman mukaan! Ja muutenkin vähän erityyppinen heppa Poju, ku ne jolla mää normaalisti oon tottunu ratsastamaan:)

Toivottavasti ette kyllästyneet postaukseen, missä ei oo ku vaan pari kuva ja vähän tekstiä!




maanantai 2. helmikuuta 2015

Hyppiviä lampaita


Hellou! Kuvailin loppusyksystä lampaitten (lähinnä Pilvin ja Roopen) kanssa hyppyvideon, jonka julkasen vasta nytte. Samalla laitan teille jonkulaisen videon, mikä ollaan kuvattu kai joskus 2013syksyllä tai 2014keväällä, millo meijän lampaatki oli vielä pienempiä. Siinä videossa näkkyy hyvin se "rata", joka aina rakennettiin siihen käytävälle:)

Mulla on lampaitten kanssa "erikoinen" harrastus, nimittäin esteiden hyppely. Rakentelen aina lampaille esteratoja kaikista purnukoista ja oksista, ja sitte lampaat hyppii niitä leipäpalasen perässä.

Roope ja Maija on varsinaisia estetykkejä, ku ne sille päälle sattuu. Maijan kanssa ollaan hypitty aika korkeitaki. Se aina vähän vaihtelee, että kuka lampaista on just sillon kiinnostunu hyppimään.





Ikivanhaa kuvaa...

Joskus rakentelen ratoja konepihalle, jossa on "hiekkapohja" tai joskus pihalle. Sillon ku meillä vielä oli sellane verkkoaidasta tehty käytävä lampaitten tavallisen aitauksen ja ison laitumen välillä, niin sen käytävän väliin oli hyvä laittaa keppejä, ja hypätä lampsien kanssa rataa!

Yleensä lampaat innostuuki ku hypitää, ja ne sitte sen jälkeen ottaa pukkilaukkapätkiä ja laukkaa ympäri aitauksia. Kultsi ei oo oikeen koskaan innostunu hyppimään, ja se vaan ravailee muitten perässä ja menee isompien esteitten ali, ja kiertää pienemmät:D



Toivottavasti tykkäsitte:)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Torstain tunnilta

Moi! Olin torstaina tunnilla rajakorvella, ja menin Vilikulla:)

Iskä kuvas jonkunlaista videota tunnista,joten en ala selittelemään, mitä me tehtiin tunnilla, sillä se tullee videosta hyvin selville:)


Toivottavasti kestätte laadun, sillä rakkaan pokkarini videolaatu on tollasta...surkeeta:D






Toivottavasti tykkäsitte!